C.M.A.H. - Helsingin vanhan musiikin seura

musiikkia aatelistolle, porvaristolle ja talonpojille

Renessanssiyhtyeet

Helsingin vanhan musiikin seuran piirissä toimii kaksi renessanssiyhtyettä: Cappella Tibia ja Inferno.

Mitä instrumentteja soitamme?
Soitamme renessanssisoitinten kopioilla. Cappella Tibiassa on mukana erikokoisia nokkahuiluja, jousisoittimia ja luuttuja sekä ohjelmistosta riippuen myös laulajia. Infernon soittimia ovat skalmeija, dulcian, pommeri, sinkki ja pasuuna.

Mitä musiikkia soitamme?
Soitamme tansseja, recercadoja, madrigaaleja, fantasioita  ja muuta keskiajan ja barokin väliin (1400 - 1650) ajoittuvaa musiikkia.


Keitä soittajat ovat?
Ryhmiimme kuuluu 6-7 pysyvää jäsentä ja epälukuinen määrä ihmisiä, jotka soittavat yhtyeessä vain silloin tällöin tai vain pari vuotta. Suurin osa soittajista on harrastajia, mutta toimintamme on vuosien varrella ollut ponnahduslauta  kansainvälisestikin tunnetuille vanhan musiikin muusikoille.


Milloin ja missä esiinnymme?
Cappella Tibia ja Inferno esiintyvät keskimäärin 10 - 15 kertaa vuodessa. Suurin osa esiintymisistä on yksityistilaisuuksissa, mutta esiinnymme pari kertaa vuodessa myös julkisissa konserteissa.


Voiko yhtyeeseen tulla soittamaan?
Jos osaat jo tai haluat oppia soittamaan jotain renessanssisoitinta, olet tervetullut yhtyeeseemme. Edellytämme, että olet myös halukas esiintymään kanssamme ilmaiseksi -- esiintymisten tuotto menee lyhentämättömänä seuran toimintaan. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Markku Åbergiin.

Tilaa meidät soittamaan tapahtumiisi!
Tulemme mielellämme soittamaan tapahtumiisi. Meiltä löytyy sopiva kokoonpano niin sisätiloihin kuin ulkoilmatilaisuuksiin.  Renessanssimusiikki tekee juhlistasi ikimuistettavan. Jos haluat yhtyeemme soittamaan johonkin tilaisuuteen, ota yhteyttä Markku Åbergiin.