Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Historia

Perustaminen

Keväällä 1977 ilmestyi oheinen lappu Sibelius-Akatemian ja Helsingin konservatorion ilmoitustauluille. Konservatoriosta kiinnostusta löytyi. Todettiin, että kannattaa perustaa yhdistys mahdollisten apurahojen, keikkapalkkioiden ym. varalta. Toukokuun 1. päivä 1977 perustamisasiakirja allekirjoitettiin ja perustava kokous oli 15. 5. 1977.

 

 

 

 

 

 

Yhtyeet

Alkuinnostuksessa oli peräti kolme yhtyettä: madrigaalikuoro, barokkiyhtye ja renessanssiyhtye. Madrigaalikuoro hiipui pois vetäjän puutteessa. Barokkiyhtye harjoitteli Herttoniemen seurakuntien Wittmeyer-”cembalolla”. Kun cembalisti lopetti, yhtyetoiminta sammui.

Renessanssiyhtye on sen sijaan toiminut pysyvästi tähän päivään asti muoto, kokoonpano, nimet ja henkilöt vaihdellen. ”Renessanssi” on käsittänyt kaudet keskiajasta varhaisbarokkiin.

 Renessanssiyhtye on toiminut viime aikoina kahdessa kokoonpanossa: Alta-yhtye Inferno ja bassa-yhtye Cappella Tibia. CMAH on tehnyt yhteistyötä renessanssitanssiryhmä Hovinarrien kanssa ja  toiminut heidän taustayhteisönään.

Barokkiorkesterin ”Amore Barocco” taustayhdistys fuusioitiin CMAH:een 2020, joten barokkia on taas mukana.

 

Kurssitoiminta

 

  1970-luvun lopussa Suomessa oli hyvin satunnaisesti tarjolla vanhan musiikin opetusta. Totesimme (myös omien soittotaitojen kriittisen analyysin pohjalta), että opetusta tarvittaisiin lisää, ja aloitimme kurssitoiminnan.

1978 renessanssitanssikurssi, ohjaajana Christina Långström
1979 viikonloppukurssi Finnsin kansanopistossa, opettaja Rabbe Forsman (nokkahuilu)
1980 kaksi pitkää viikonloppua Kuntokalliossa Sipoossa, opettajina Rabbe Forsman, Kati Hämäläinen (cembalo) ja Christina Långström
 1981 ensimmäinen viikon kurssi, opettajina Leena Siniranta (nokkahuilu), Leif Karlson (luuttu), Timo Juntura (viola da gamba) ja Per Åberg Ruotsista (keskiajan musiikki, 1. ulkomainen opettaja)

1984 kurssipaikan vaihto Päivölään Valkeakoskelle; siellä 1985-86 opettajana mm. James Tyler (kitara)  Englannista

1988 syrjähyppy Kaustiselle, opettajana mm. Randall Cook (barokkioboe ja renessanssin ruokolehtipuhaltimet) Baselista

1989 -2018 Lärkkullassa Karjaalla
2019 ja 2021 Itä-Hämeen opistossa Hartolassa

Oppilasmäärät  ovat kasvaneet n. 20:sta 45-50:een ja opettajamäärät 4:stä 10-11:een.

Alkuvuosina  oli myös talvella viikonloppukursseja, mutta täysin omakustanteisina ne kävivät taloudellisesti raskaiksi. Vuoden 1983 jälkeen niitä on ollut vain satunnaisesti.

Konsertit

Seuran  konserttitoimintaa on ollut vuodesta 1986 alkaen. Aluksi järjestettiin pienoiskonserttisarjoja.  Helsingin Annantalon Vanhan musiikin viikonloput sisälsivät kolmen  konsertin sarjoja. Niissä esiintyi sekä seuran omia että  opiskelijayhtyeitä, myös ammattilaisia. Alussa kaupunki kustansi jopa ohjelmajulisteita. 1990-luvulla jouduttiin siirtymään Stoaan Itäkeskukseen, kun Annantalossa alettiin keskittyä lastenkulttuuriin. Laman myötä myös kaupungin kukkaronnyörit kiristyivät. Samoihin aikoihin ammattimaisten järjestäjien ammattilaiskonserttitarjonta alkoi kasvaa. Viimeinen konserttisarja Sonores 30 v & CMAH 20 v oli vuonna 1997, johon sisältyi  viisi konserttia.

Seuran piirissä toimivat yhtyeet ovat jatkaneet konserttitoimintaa. Vuosittain on keskimäärin 10 esitystä, sekä julkisia että yksityistilaisuuksia.  Vakioiksi ovat muodostuneet loppiais- ja kevätkonsertit Paavalin kirkossa, Tammelan Hakkapeliittatapahtuma sekä Helsingin Taiteiden yö. Barokkiorkesteri Amore Barocco konsertoi muutaman kerran vuodessa Oulunkylän kirkossa.

Nuottikirjasto

Seura perusti jäsenistön käyttöön tarkoitetun nuottikirjasto. Se sisältää pääosin renessanssin yhtyemusiikkia, nykyisellään  n. 450 vihkoa, >2000 kappaletta.

Muu toiminta

1980-luvun lopulla toimitettiin jäsenlehteä, joka ilmestyi 1-2 kertaa vuodessa. Päätoimittaja oli  Marianne Javanainen. Kun hän lopetti aktiivitoiminnan Seurassa, myös lehti hiipui.

Seura on osallistunut erilaisiin projekteihin ja seminaareihin. Esimerkkeinä Sibelius-Akatemian ”musiikkimuseo” –vanhan musiikin kehittämisprojekti 1980-luvun alussa sekä Suomalais-ruotsalainen renessanssimusiikin seminaari Hanasaaressa 1984. Mukana on ollut musiikkitieteilijöitä, muusikoita, opiskelijoita ja harrastajia.